Medfiles on ehdoton apu Oriflamen ravintolisien pakkausteksteissä

Susanna Salo Oriflame

Oriflame on Euroopan suurin suoramyyntialan kosmetiikkayritys, jonka tuotevalikoima ulottuu yli 60 maahan. Yritys toimii kosmetiikan lisäksi ravintolisäalalla, ja Suomen myynnistä 10 prosenttia tulee erilaisista ravintolisistä ja ateriatuotteista.

Susanna Salo on Oriflamen tuotepäällikkö, ja hän on työskennellyt yrityksessä jo 25 vuotta. Susanna tekee työkseen suoramyyntiä ja kertoo olevansa asiantuntija nimenomaan kosmetiikkatuotteissa.

– Ravintolisät puolestaan eivät ole vahvuuteni, ja siksi teen Medfilesin kanssa yhteistyötä. Ravintolisiin liittyy tarkkaa sääntelyä sen suhteen, mitä ja miten asioita saa sanoa. Pakkaustekstien täytyy olla juuri tietynlaisia. Siksi tarvitsemme asiantuntijaa, joka osaa tehdä viimeisen päälle hyvää työtä. Sitä Medfiles on meille jo vuosien ajan tehnyt.

Pitkäaikaista yhteistyötä pakkaustekstien parissa

Oriflame aloitti yhteistyön Medfilesin kanssa jo vuonna 2014. Medfiles tuottaa kaikki Oriflamen ravintolisien ja ateriatuotteiden pakkaustekstit. Myös Ruotsin Oriflame käyttää Medfilesin asiantuntijapalveluita, jotta suomen- ja ruotsinkieliset pakkaustekstit ovat yhtenäiset.

Yhteistyö Medfilesin kanssa on ollut viime aikoina tiivistä. Oriflamen ateriankorvikkeet tulivat myyntiin syksyllä 2022, ja Medfiles auttoi pakkaustekstien laatimisessa. Medfilesin asiantuntijat auttoivat Saloa myös ymmärtämään, mitä ateriankorvikkeet ovat ja miten niitä on sallittua markkinoida. Salo kertoo, että yrityksen kaikki tuotepakkaukset menevät pian uusiksi, joten viimeisen puolen vuoden aikana myös uusia ravintolisien pakkaustekstejä on tehty runsaasti.

Oriflame hyödyntää Medfilesin asiantuntijoiden osaamista pakkaustekstien lisäksi myös muissa ravintolisiä koskevissa asioissa.

– Aina kun tarvitsen ravintolisiin liittyvää asiantuntija-apua, kysyn sitä ensimmäisenä Medfilesilta, kertoo Salo.

Tärkeä apu ravintolisien lainsäädännöllisissä asioissa

Salo kertoo, että tarvitsee asiantuntija-apua erityisesti lainsäädännöllisiin asioihin. Vaikka tuotteiden pakkaustekstit laaditaan EU-lainsäädännön mukaisesti, joutuu Medfiles monesti esittämään lisäkysymyksiä, täydentämään tietoja sekä tarkentamaan asioita. EU-lainsäädännön lisäksi Suomessa on kansallista lainsäädäntöä ja linjauksia, jotka tulee myös ottaa huomioon.

– Medfiles on meille ehdoton apu, jotta saamme ravintolisätuotteita ylipäätään myyntiin. Lainsäädännölliset asiat olisivat päätyöni, jos niiden kanssa meinaisi pärjätä itse. Medfilesilla on valtavasti asiantuntijuutta talossa, ja vastaus vaikeampiinkin kysymyksiin löytyy yleensä talon sisältä.
Salo kertoo yhteistyön sujuneen hienosti.

Hän arvostaa erityisesti sitä, että saa äärimmäisen nopeasti, jopa nopeammin kuin olisi tarve, vastauksen kysymäänsä asiaan.

– Olen ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Medfilesin kanssa, enkä kyllä vaihtaisi ikinä pois. Asiat hoidetaan huolellisesti, oikein ja aina aikataulussa. Mitä muuta yhteistyöltä voisi toivoakaan!

Uusimmat ajankohtaiset artikkelit